Kalajoen sataman historiaa
Edullisen sijainnin vuoksi Rahjassa on ollut satamatoimintaa jo 1800- luvun loppupuolelta saakka. Sataman kehittäminen nykyiselle paikalle alkoi 1950- luvun loppupuolella ja satamaa on kehitetty voimakkaasti jo yli 50 vuoden ajan. Alla olevassa kuvassa ensimmäinen laiva M/S Milos saapuu Kalajoen satamaan 8.8.1963.
Aluksi sataman kautta kuljetettiin puutavaraa. Sahatavara varastoitiin alueella katoksissa. Tukit uitettiin satama-altaaseen, josta ne lastattiin laivaan suoraan merestä.
1970-luvulla Rauma-Repola aloitti konepajatoiminnan Kalajoella ja rakensi varastoja sataman lähelle. Teräsrakenteita alettiin kuljettaa erikoisaluksilla. 1980-luvulla satamaan rakennettiin toinen laituri, satama-allas ruopattiin ja sataman ympärivuotinen liikenne alkoi. Kuvassa teräsrakenteiden kuljetusta 1980-luvulla.
1980-luvulla alettiin rakentaa varastoja myös erilaisille mineraalituotteille. Sekä mineraalituotteiden että sahatavaran varastoja on rakennettu lisää viime vuosikymmenten aikana ja sataman kenttiä laajennettu. Kolmas laituri tehtiin 1990-luvulla ja tulevaisuudessa kysyntää olisi sekä kenttä- että laiturialueiden laajentamiselle. Kuvassa satama 1990-luvulla. Oikeassa reunassa Rauma-Repolan halli.
Vuonna 2006 sataman toimintaa alettiin kehittämään siirtämällä sataman toimisto kaupungintalolta satamaan ja nimittämällä satamajohtaja. Ensimmäiseksi satamajohtajaksi valittiin Esa Anttio. Alla kopio Keskipohjanmaa-lehden artikkelista.